Wednesday, October 01, 2014

PUDXK Aurora FM DX


Aurora FM kelit ovat olleet minulle tuntematon käsite toissa kesään asti.  6.7.2013 satuin ensimmäisille Aurora keleille, kesän 2013 mittaan sattumia oli pari lisää.  Kesällä 2014 ei sitten tullutkaan Aurora kelejä joten jätin nyt syksyllä 27.8 kelien jälkeen Oulun 4-elementtisen antennin osoittamaan suuntaan 250-astetta.  Jospa Aurora kelejä olisi sitten talvella.

Käsittääkseni kuvan mukainen Aurora vyöhyke on jo oikeissa olosuhteissa otollinen FM-signaalien heijastumille.  Kuvassa Aurora on työntynyt jo aika etelään mikä antaa mahdollisuudet eri suunnan sieppauksille.  Esim. etelässä Islantia ja Komin Venäjää, Pohjois-Suomessa Norjaa ja Skotlantia.



















Syksyn ensimmäiset kelit olivat 27.8, syksyn  toiset sitten 27.9.  Muut aktiiviset elo-syyskuun Aurora hetket eivät riittäneet keleihin asti vaikka bandilla / spektristä Auroran helposti tunnistikin ja Oulussakin näkyi revontulia.
















27.8.2014

Illassa oli mielenkiintoista se että Aurora työntyi niin etelään että kuului Tanskaa ja Moskovan seudun asemia.  Ja näyttää siltä että kun keliAuroraa ilmenee niin MUF on heti 108MHz. 














90.2 27.8. 2036-        
DNK: Radio Ballerup. Ballerup tx. Vain musiikkia, PI ja PS-tunnistus. Nämä olivat nyt ne EN:n jollain palstalla kuvaamat hyvin yleiset Sodankylän kelit Aurora aikaan eli Tanskaa ja Pohjois-Saksaa - nykyään kun Venäjällä on CCIR-asemia niin myös sieltä on mahdollista kuulla Moskovan tasolle asti asemia. Tanskalaisia DR P1 88.4, S-FM 89.8, Klubben 90.0, 90.9 ja 91.1, MyRock 90.6, 92.7, DR P2 90.8, 94.8, Nova 91.4, 93.4, SLR 91.6, DR P4 92.0, Skala FM 93.0, DR P3 93.9, 94.1, R Sydhavsoerne 96.7 - näitä kuunneltiin siis 280 suuntaisella antennilla eli 60-asteen sivukeilalla!! JVA
92.8 27.8. 2035-        
DNK: Nordsjaellands Kristne Radio. Helsingoer tx. Kirkkokuoro lauloi, mies puhui tanskaa, PI ja PS tunnistus. Myös Tanskan suunnalta eri taajuuksilla kuului Halmstadin SR1, SR2 ja Helsingborgin SR1 samoin kuin NDR1, NDR2,Funkhaus Europe, Bremen Eins. JVA 
99.9 27.8. 2022-        
RUS: Prosto Radio. Avsyunino tx. PS, PI ja idit. FM-kuuntelu on täynnä yllätyksiä! Auroraa odotellessa ensin Permiläisiä CCIR:llä (Detskoye R 87.6, Romantika 89.8, Avtoradio 90.7, Pioner FM 91.8) ja sitten yli 100MHz Venäjäkelit - ja kuuntelu tapahtui Auroraan varautuneella 280-asteeseen suunnatulla antennilla!! Takakeilalla kuten MW:llä on tapana. JVA 
100.0 27.8. 2321-        
RUS: Mariya FM. Shmelevo tx. Aurora-kelien oppikirjaan voidaan lisätä myös Venäläiset asemat. Muutamalla muullakin taajuudella kuului venäjää. Yleensä Norjalainen ja Venäjäläinen feidaisivat keskenään. JVA 
100.5 27.8. 2324-        
G: Classic FM Scotland. Meldrum tx (SC). Ruotsin Radion filharmoninen orkesteri soitteli. PI:C2A1 muuttui mainoksen ajaksi C5A1:ksi. Kuului myöhemmin myös 101.7:llä. JVA 
100.5 27.8. 2023-        
RUS: Best FM. Moscow tx. Nimensä mukaan parasta joukossa Yumor FM 87.8, 99.4, 102.5, 102.7, Dorozhnoye R 87.6, 100.9, 101.8, Retro FM 100.5, 100.8, Love Radio 101.0, Nashe Radio 101.7, Radio Vanya 102.3, Avtoradio 104.4. eli ketjua vain ..... JVA
100.7 27.8. 2320-        
DNK: Radio 24syv. Tolne tx (njy). Myös 100.9:llä, 102.1:llä, 102.3:lla ja 102.7:llä. JVA 
101.7 27.8. 2318-        
DNK: VLR. Vejle tx. Kertoi soittavansa nonstoppia. Myös 102.0:lla ja 102.6 Radio Horsens Classic releoi tätä. JVA 
101.8 27.8. 2324-        
RUS: Radio Mayak. Svetlyy tx. 993km. JVA 
101.8 27.8. 2318-        
RUS: Sport FM. Kirov tx. Puuttuu FM listissä mutta löytyi Victorin listoilta. JVA 
102.4 27.8. 2320-        
DNK: Radio Alfa. Langå tx. Nonstop musiikkia, PI-tunnistus. Olisikohan ollut FM listin mukaista Radio ABC yöohjelmaa? JVA 
102.5 27.8. 2230-        
NOR: Radio Norge. Kongberg tx. Kuului sitten heti ensi kerralla yhdeksältä eri taajuudelta 100.1, 100.6, 101.0, 101.2, 101.8, 102.0, 102.1, 102.5, 103.9. Myös NRK P2 Oslon 100.0 lähetin kuului samaan aikaan. JVA 
102.6 27.8. 2320-        
DNK: Radio Horsens Classic relay VLR. Brædstrup (sdk-sjy). Releoi VLR:än yöohjelmaa. JVA 
102.8 27.8. 2313-        
NOR: P4 Radio Hele Norge. Bokn tx. Myös 104.5:llä. JVA 
102.8 27.8. 2320-        
RUS: Mariya FM. Kirov tx. JVA 
103.8 27.8. 2318-        
DNK: Din Radio. Silkeborg tx (mjy). Musiikkia ja PS + PI. PI:9EB1 (eri kuin FM listin 9729). JVA 
104.4 27.8. 2318-        
DNK: Radio Globus. Roedding-Soender tx (sdk-sjy). JVA 
104.4 27.8. 2321-        
RUS: Radio Transmit. Vologda tx. 990km. JVA 
104.4 27.8. 2323-        
S: RIX FM. Karlstad tx. 884km. JVA 
104.5 27.8. 2324-        
NOR: P4 Radio Hele Norge. Kinn tx. Myös 102.8:lla. JVA 
104.5 27.8. 2328-        
S: RIX FM. Torshålla tx. 776km. Alkaa hipoa jo 731km:n Pietari ennätystä (OIRT). JVA 
104.6 27.8. 2335-        
G: BBC Radio Nan Gaidheal. Rumster Forest tx. JVA

27.9.2014

Illassa oli se mieleenkiintoista että kelit olivat suht koht aikaisin ja heijastuspinta oli aika kapea joten eri paikoissa kuunneltiin eri asemia.  Sekä 27.8 että 27.9 kuului paljon Norjalaisia - tällä kertaa aluksi Norjaa pelkällä Auroralla rajusti feidaten (myös OIRT Venäläiset feidasivat aluksi samalla tavalla) - myöhemmin stabiilisti pulssimaisesti kuitenkin niin ettei PI/PS:iä irronnut.

Visual FM Logbookin kartta kuvaa hyvin tilannetta.  QTH:sta riippuen kuului eri suunnan asemia. Vain etelässä tällä kertaa Islantia, Pohjanmaalla Fär-Saaria ja Pohjoisessa päästiin Skotlannin makuun.
















102.5 27.9. 1904-        
G: Caithness FM. Caithness/Ben Dorrary (SC-HIL) tx. FM Listin mukaan Moray Firth Radio Caithness FM, mutta googlella löytyy ihan Caithness FM Thurso. Antoi puhelin numeron ja Caithness FM idin. Kuului reilut viisi minuuttia hyvin feidaten kuitenkin kokoa ajan YLE Raahen kanssa. AuroraEs. JVA
106.6 27.9. 1915-        
G: Two Lochs Radio. Cliff Hill tx. AuroraEs. Talk px ja säkkipillimusiikkia - aseman ennätti hyvin livenä tarkistamaan myös aseman live streamistä. Keliä noin 1,5 tuntia: ensin Auroraa (kovaa feidausta - Norjaa) ja sitten Auroran avittamaa Es:ää (asemat kuuluivat pitkään, mutta eivät kesäEssin puhtaudella). Norjan kaikkia kanavia ja Skotlantia BBC:n eri kanavin + NorthSound 96.9, Original 106 106.8. Ja täällä pohjoisessa antenni Auroralla kohti Skotlantia! Helsingin tasolla antenni kohti länttä/luodetta tai pohjoista/koillista pitänee paikkansa. JVA





Thursday, September 11, 2014

ETÄISYYDET - FM ASEMAT


Aina silloin tällöin tulee juttua kuinka läheltä tai kaukaa FM-asemat Es-keleille kuuluvat.  Kauden 2014 keskimääräinen uusi asema kuului minulle 1760km:n päästä. Vaihteluväli oli 731 km - 2 506km sekä 3300km ilmeisesti tupla-hyppy asemat sekä 3 698km ilmeisesti Es-pilvien välissä edenneet signaalit.  Erikoisuutena Aurora asemat 440-550km, mutta palataan Auroraan myöhemmin jutuissani.















Lyhin skippi

Oulu

  92.7  Rockklassiker, Gotland  873km
104.5  RIX FM 776km - Auroraa



Tornio

73.10 Grad Petrov, Pietari 731km (epävirallinen SE)
66.30 Radio Rossii Sankt-Peterburg 737km
104.7 Mix Megapol Örebro 873km


















Pisin skippi

Oulu

Cadena Nostalgia 87.5 3698km
RNE5 Todo Noticias 90.0 3695km



Tornio

COPE 87.6 3601km
TRT FM 89.3 3300km
TRT 6 88.4 3302km













Thursday, September 04, 2014

OIRT-antenni


Minulle on tullut jonkin verran kyselyjä OIRT-antennista.  PUDXK FM-kausi 2014 katsauksessa esiintyvä antenni on rakennettu oheisen linkin mukaisin ohjein - 4-elementtisenä. Antennin sovittimena käytän jostain vanhasta TV-antennista ottamaani Triaxin 300/75 ohmin sovitinta.

http://peditio.net/fmtvdx/index.php?topic=3.0




Toinen nettisivu jolta löytyy 70MHz-antenneja on

http://www.qsl.net/dk7zb/start1.htm

Sieltä 70 MHz yagis. Näiden osalta on huomioitava että sovitukset ovat pääosin 12,5 tai 28 ohmia. 

Hyödyllistä FM-antennitietoa löytyy myös täältä

http://www.ham-radio.com/k6sti/


Ja vielä kolmas nettisivu'

http://fmdx.pl/2013/11/9-el-oirt-yagi/


73's JVA

Tuesday, August 05, 2014

PUDXK - FM kausi 2014

Kausi 2014 oli Pohjois-Suomen näkökulmasta paras sitten kauden 2010 vaikkakaan kelipäivien Es-kelit eivät olleet kovin pitkäkestoisia.  Jytky-päiviä oli kaksi eli su 27.7 (Iso-jytky)  ja ke 30.7.2014 (Pikku-jytky).Toki laitteistot yms. asiat ovat kehittyneet vuosi vuodelta joten vuosien vertailu on vaikeaa, mutta omalta osaltani kuulin eniten uusia asemia ikinä – kolmen sdr-vuoden jälkeenkin.

FM DX-kuuntelun aloitin vakavammin vuonna 2006, mutta yhdistelmällä Onkyo, 4-elementtinen yagi ja Oulu ei tahtonut tuloksia tulla.  Kelit olivat hukassa. Vuosi 2010 käänsi kaiken eli kelipäiviä alkoi tulla ja tästä rohkaistuneena siirryin kesällä 2011 sdr-aikaan.  Sdr-lienee sittemmin mullistanut koko FM-kuuntelun eli nyt FM-kuuntelun aloittamisen taso on madaltunut myös perinteisille AM-miehille.  Täytyy vain muistaa että bandilla kuljetaan nyt aina kohti suurempaa taajuutta  ….

Vuosi 2014 oli menestys – tai ainakin paras kausi pitkään aikaan.  Ohessa Visual FM Logbookista siepattuja kuvia eri vuosien asemavalikoimastani - vuonna 2012 en kirjannut kuin uudet asemat.  Trendi on ollut kuitenkin selvä eli itä avautuu. Uusina siis vuonna 2011 Espanja, vuonna 2012 Islanti, vuonna 2013 Turkki ja Kreikka sekä vuonna 2014 runsaasti Venäjää.  Aiemmin pärjäsin n. 205 asteen yleisantennilla mutta nyt täytyi käydä vaihtamassa antennin suuntaan aina silloin tällöin kohti Venäjää – ero on hurja vuosiin 2011-2012 verrattuna. Kuin muuri olisi poistunut.

Oulu

v. 2011                                                     v. 2012








v. 2013                                                     v. 2014








Tornio 2014 – ensimmäinen kausi kuin kelit suosivat siellä vieraillessani.  


















 

Kelipäivät

 

Kaudella oli omasta näkökulmastani kahdeksan (8) kelipäivää (13.5, 31.5, 2.6, 6.7, 14.7, 20.7, 27.7, 30.7) – etelämpänä on ollut muutama enempi (+ 3.6, 3.7). Oikeita Pohjois-Suomen jytkypäiviä olivat su 27.7 ja ke 30.7.2014.  Lisäksi on syytä mainita P-Suomen OIRT kelipäivä 8.7.  Toki asemia kuului lukuisina muinakin päivinä, mutta päivistä ei kuitenkaan tullut oikeita kelipäiviä. 


13.5.2014 oli kauden ensimmäinen kelipäivä.  Heti Venäjää ja MUF eli korkein taajuus 108MHz.  Aamupäivällä oli Etelä-Suomessa kuulunut jo Italiaa.



31.5.2014 olin Torniossa ja kyseisenä päivänä vierailin Lars Lahden luona Ruotsin Kukkolassa.  Aamulla Puolaa sekä illalla Venäjää ja Ukrainaa plus Turkkilaisia.











2.6.2014 olin edelleen Torniossa.  Bosnia-Hertsegovinaa ja Serbejä ihan Es äärirajoilta












3.6.2014 olin edelleen Torniossa – jatkuvaa vaihtelua – asemaa ympäriinsä päivän mittaan.  Etelä-Suomessa brittejä ja Ranskaa.  Näin ollen ei oikea kelipäivä Pohjois-Suomessa.











3.7.2014 – pitkän kuivan kauden jälkeen Etelä-Suomessa Ranskaa ja Brittejä.  Näin ollen ei oikea kelipäivä Pohjois-Suomessa vaikka kauden ensimmäiset Ranskalaiset kuuluivatkin Oulussa.










6.7.2014 avautui OIRT-bandi.  4.7.2014 oli jo ollut ensimmäinen ns. kunnon OIRT avaus ja nyt sitten toinen kerta tälle kaudelle päättyen CCIR:lle Ukrainaan.  Ukraina kelipäivä.










8.7.2014 olin Torniossa ja juhannuksena tekemäni OIRT-antenni osoitti toimivuutensa.  Kolmas OIRT-avaus kaudelle ja Moskova kelit – OIRT kelit, joten vain harvat hyödynsivät (eli ei siis ihan ”oikea kelipäivä”) – toisaalta pilvet olivat niin lähellä että vain Pohjois-Suomesta pystyi niitä hyödyntämään









14.7.2014 olin palannut aamulla Torniossa kytättyäni viikon Auroraa – saaliina kaksi kertaa Islanti 87.7 muutaman minuutin ajan.  Ei edes Huippuvuorten rannikkomajakka kuulunut.  Hyvä kun olin autosta päässyt ulos niin aamulla Romania kelit ja illemmalla Ranska, Belgia, Hollantikelit.  Etelä-Suomessa totuttuun tapaan vastaavaan aikaan Brittejä.










20.7.2014 oli sunnuntai.  Koko päivän ajan takkuilevaa keliä OIRT:ltä Romanian kautta Saksaan ja Britteihin (Etelä-Suomi). Listaan päivän kuitenkin jonkinmoiseksi kelipäiväksi sillä perusteella että oli pitkään kelin yritystä ja kuulolla oli monia kuuntelijoita ympäri Suomen niemen.  Oulussa Luxemburg ensimmäisen kerran (100.7 ja 97.0).











27.7.2014 oli sunnuntai - olin Torniossa. ISO-JYTKY. Heti aamulla herätessä OIRT oli täynnä asemaa.  Puoliltapäivin avautui CCIR Pohjois-Suomessa tuoden MUF108 Tanska kelit.  Yläbandi oli täynnä asemaa tunnin verran – tämä kaikki vain Oulun pohjoispuolella.   Kunnon kelipäivä vain Pohjois-Suomessa.




30.7.2014 olin töissä - Oulussa.  PIKKU-JYTKY. Päivällä oli ensin Ukraina keliä ja sitten Puola kelit.  Yläbandi oli täynnä Puolalaisia  – tämä kaikki Jyväskylän pohjoispuolella.   Kunnon kelipäivä vain Pohjois-Suomessa.

Viikonloppuna laitoin yleisharavan eli 4-elementtisen yagin suuntaan 205-astetta. Nauhoittelin töistä netsdr (1.6MHz) etäyhteydellä sen mikä pystyin yläbandia ja miehittämättömällä koneella pyöri alabandin trooli.    Koska en ollut kuulolla, ohessa  Lars Lahden kartta omani sijaan.



 

Keli ilmiöt

Kauden keleistä voi Oulussa koettuna erottaa erilaisia kelejä - jostain syystä ne toistuvat.

Venäjä-kelit: Kolmea tyyppiä: Kaukaisempaa Tatarstan-keliä, lähempää Moskova keliä sekä Aurora alueen iltayön Radio Rossia keliä.  Yleensähän kelit ovat lähteneet siitä että joko Haaparannalla tai Kurikassa on laitettu Visual FM Logbookiin hälytykset. Sitten pikkuhiljaa kuuntelijoita on tilanteen mukaan tullut lisää.  Venäjä kelien aikaisempaa paremmasta havaitsemisesta suuri kiitos menee kyllä Lars Lahdelle.  DX Maps ei pysty kertomaan Venäjän MUF tilannetta koska havainnot puuttuvat.  Usein Lars Lahden havainto on ensimmäinen.

Puola-kelit: Puola kelit edellyttävät pilviä Ahvenanmaan päälle ja ne ovat siksi harvinaisempia.  Pohjois-Suomessa kuunnellaan Puolaan, Itä-Suomessa Tanskaa.  Etelässä pyöritellään nappuloita tyhjällä bandilla.  18.5.2014 oli Puola kelit jotka missasin koska ne olivat harvinaiseen aikaan klo 13SKA.





Saksa, Tanska kelit: Näitä on kahta tyyppiä.  Baijeriin menevät syvemmät kelit (Tukholman pilvi)  sekä Hampuri/Tanska kelit (Tukholmaa pohjoisempana oleva pilvi - Itään avautuu Norja mahdollisuus).  Saksaa pitäisi päästä kuuntelemaan arkisin päivällä paikallisohjelmien aikaan. Esim. maanantaista  3.6.

88.400
3.6.
1146-   

D: Bayerischer Rundfunk, Regionalzeit Franken, Nuernberg. Bayern-2 regional zeit 1130-1200. Pari piippiä ja "Bayerischer Rundfunk, Nuernberg, Studio Franken". Tämä täytynee kuitenkin kelien mukaan tulla pohjoisemmasta lähettimestä ja PI:kin oli D512. Edit: Bayern 2:lla näkyy olevan kaksi regionaalia eli Franken (Aktuelles aus Franken und der Oberpfalz) ja Sudbayern. JMN kuuli samaan aikaan BR2 regionalZeit Südbayern, München taajuudelta 89.5. JVA/T

89.500
3.6.
1134-1158
+
D: BR2 regionalZeit Südbayern, München. On jo tilastossa plussattu mulle, mutta edellisellä kerralla alueellista oli varmuudella vain RDS. Kuunteluaika ei sopinut alueohjelman lähetysaikaan. Fiilaisin pilkkua ja siirtäisin kuuluvuuspäivää tähän, sillä nyt tuli regionalZeit-kuulutukset, ketju-ID ja ohjelma-aiheet, jotka mätsäävät aukottomasti. Lopussa tullut ketjuspotti oli epäsynkassa 88.4:n kanssa, joten ilmeisesti Nordbayern ajoi sen ulos siinä. Siitä saisi joku helposti nimimerkin tilastoon. Kuunteluhetkellä luulin tätä ketjuohjelmaksi, onneksi taajuutta ohittaessa nauhalle kertyi detaljeja. JMN




Benelux kelit – muualla Britit: Näillä keleillä pilvi on Göteborgin päällä – minulle jo tutuksi tullut ilmiö.  Pohjoisessa kanaalin rannan asemia, Etelä-Suomessa Brittejä.  Torniossa kuuluu samoilla keleillä asemia hieman enempi mantereelta – ei ihan rannikolta.  Ilmeisesti Kajaanissa kuuluisi näillä keleillä Brittejä. Tätä on ilmennyt tälläkin kaudella useammankin kerran eli ko. kelit eivät ole yltäneet Ouluun asti.  Se mitä sitten Ranskaa on kuulunut niin on eri juttu - paikallisuudet ovat nimittäin kanaalin rannalta tiukassa.  Toki Pohjois-Suomessa kuuluu joskus brittejä, mutta silloin pilvi on Oslon päällä ja tuloksena Skotlantia ja Skotlannin yli Irlantia.  Etelä-Suomessa ei näillä keleillä kuulu mitään.













Islanti-kelit: Islanti vaatii Auroraa eli Auroraa Essiä ja siksi asemat kuuluvat vasta kello 19 utc jälkeen (aikaisintaan).  Päivällä kuuluessaan ovat oikeata Essiä.  Iltayöstä kelimahdollisuuksia indikoi Venäjän idän asemat eli esim. 68.0 Novaja Zemja Radio Rossia, 68.60 Vorkuta, 69.08 Inta, 66.92 Pechora sekä 67.75 (uusi Mayak lähetin) ja 66.20 Naryan Mar.  CCIR:ltä Hit FM Vorkuta 88.0.  Antennit kuunneltavien asemien suuntaa.







87.700
19.6.
1910-        

ISL: RUV Rás 2. Gagnheidi tx. Ilmeisesti ns. kevyttä AuroraEs:ää (vain magneettikenttä miinuksella) kun ensin tutut "Aurora Venäläiset" eli OIRT idästä 66.92, 68.60 ja 69.08 ja sitten yllättävän aikaisin utc-aikaan muutama RUV Islantilainen. Tämä noin 20 minuuttia PI ja PS-tasolla. Tässä on myös RUV Rondo 400km kauempaa, mutta siitä ei mitään havaintoa. Myös kunnon Aurora paukku puuttuu vielä tältä kaudelta - yhtään Italialaistakaan ei ole vielä kuulunut tällä kaudella Oulussa tai sen pohjoispuolella Ranskalaisista puhumattakaan. JVA/T

89.300
28.6.
2100-        

NOR: NRK P1. Kirjataan ensimmäinen kuulemani Norjalainen. Auroraa. Myös 90.3 ja 92.4 - kaikki noin 440-550km etäisyydeltä. JW7SIX 50.447 Svalbard kuului/näkyi pitkin iltaa, mutta ei muuta länsi-pohjoissuunnalta. JVA/T

Ei Pohjois-Suomen kelit

Pohjois-Suomessa kuunteleva FM-kuuntelija voi unohtaa nämä maat: suurelta osin Italia, Ranska ja kokonaan Kreikka, Turkki – eli pilvet ovat liian etelässä näiden kuulumiselle.  Satunnaisia tapauksia aina silloin tällöin ilmenee.  Näiden kuunteluun on vain yksi sääntö – sijoita etäQTH mahdollisimman lähelle näitä maita.

Eli FM-asemat kuuluvat Es-keleillä noin 1000 - 2500 km:n päästä – fysiikan lait vain ovat tällaiset.   BIH + SRB asemia kuuluu enempi äärirajoilta ilmeisesti korkeammalle sijoitettujen ja suunnattujen antennien johdosta. 

  

Kauden erikoisuudet

Aina silloin tällöin kuuluu asemia yli 2500km, yli 3500km ja jopa yli 4000 km. Itse olen vielä 3 tonnin kerholainen.  Osa on tuplahyppyjä, mutta osa on laajemman Es-pilven sisässä kulkevan signaalin normaalia pitempään etenemistä.  Nykyään näitä osataan jo kytätä eli esim. 3.7.2014 Espanja signaalit olivat arvattavissa kun koko Eurooppa oli Saksasta Ranskaan Es-pilven peitossa. 

Kilometrirankki - Sporadinen E - tilanne

1. Vesa Heikkilä, Oulainen, 90.3 - QAT: QBS Doha(?), 19.7.2003 - 4699 km
2. Hannu Uotila, Eurajoki, 88.80 - CNR: RNE Tenerife, La Montaneta-tx, 26.6.2003 - 4602 km
3. Markku Sollo, Tohmajärvi, 92.7 - IND: Big FM 92,7, Srinagar -tx. 1.8.2013 - 4395 km
4. Jukka Kotovirta, Helsinki 88.2 - ARS: Al-Quran Al-Karim, Al Khafji-tx, 24.6.2004 - 3940 km tent. 88.5 ARS: Aramco Radio, Dhahran-tx, 4230 km
5. Utö11, 89.2 - MRC: MFM Oriental. Béni-Mellal-tx 8.6.2012 - 3685km

 Oulu 3.7.2014                                          Tornio 31.5.2014                












Tornio 23.7.2014



















88.400
31.5.
1522-        

TUR: TRT 6 Radyo Sese. Diyarbakir tx. Parannetaan Tornion ennätys 3302km:iin. JVA/T
89.300
31.5.
1436-        

TUR: TRT FM. Van tx. Tornion ennätys 3300km ja vain esRadio Madrid 89.7 menee minulla edelle (3327km Oulussa). Muitakin Turkkilaisia kuului Ruotsin Kukkolassa mutta olin väärillä taajuuksilla ko. aikaan. JVA/T
87.500
3.7.
1428-        

E: Cadena Nostalgia Sevilla. 3698km. Valitettavasti jäi PI-tunnistuksen varaan. Muut aihetodisteet tukevat identititeettiä eli RNE5 Todo Noticias 90.0 (3695km) kuului Sevillasta samaan aikaan - itse asiassa olin livenä juuri ko. taajuudella. Myös muutama paikkakunnan lähetin kuului (89.7, 91.2) mutta tunnistamiseen asti ei signaalit riittäneet. Eipäs tullut tästäkään kelipäivää vaikka koko päivä piti olla varuilla. Koko Euroopan pilvet tuottivat Lars Lahdelle tulosta eli katsokaa FM Logbookia. Useita Espanjalaisia ja Marokkolainen 4175km. Sitähän täälläkin yritettiin - Kaatopaikkakeikan aikana oli sitten muuten kuulunut viimein Ranskalaisia.... vain Italialaiset uupuvat tältä kaudelta. JVA
87.600
23.7.
1855-        

E: COPE. Todennäköisesti Badajoz tx 3601km - koska saman maston 89.1 kuului espanjalaisella musiikilla samaan aikaan. Naapurissa Ruotsin puolella kuului tämä myös plus pari portugalilaista. Teorian mukainen Es-pilvirakenne mahdollisti kaukoyhteydet. JVA/T

Itä-Suomessa on nauhoiteltu koko kesä idän ihmeitä.  Lokauksista päätellen taajuusväliä 91.5 – 93.3 MHz seurataan yötä päivää. Siellä on nauhoille tallentunut kaikenlaista – mm. 2.7.2014 ja 4.7.2014










UTC
to
QRG
ITU
Station, location
Details, remarks
kW
ERP
Pol
0930

92.00
IRN
IRIB Radio Varzesh, Tabriz/Shebli (eaz)

2915 
120
h
1027

93.00
AZE
Araz FM, Sheki=Şəki (ski)
ID, PI:C201 PS:ARAZ_FM_
2590 


1028
1214
92.00
AZE
ANS ÇM Birinci FM, Lerik (ler)
Several IDs, commercials pop mx, apparently extended skip
2883 


1044

91.80
TUR
TRT 4 Radyo Dört, Aralik-Yenidogan/Kum Tepe (dad-igd)
PI:0004 PS:TRT RD-4
2669 





UTC
to
QRG
ITU
Station, location
Details, remarks
kW
ERP
Pol
0450

91.70
KAZ
Evropa Plus Kasachstan, Almaty (ala)
Evropa Plus-jingle ADs in Kazakh language,
3661 


0526

92.90
CHN
929 Private Car Radio (tentative), Ürümqi=Wulumuqi (XJ)
local commercial, about 30 second reception
4156 

h

Kiinalaiset ovat uusi tuttavuus joten ne ansaitsevat oman erikoismaininnan.

91.800
4.7.
0401-        


CHN: Xinjiang 738 Zonghe Guangbo (XJ). Yllätyin, kun Venäjän ja Kazakstanin TV-äänten kainalosta löytyi vielä yksi kiinalainen. Tämä tuli aiemmin ja kuului pitempään kuin muut. Selvittelytyöstä kiitos erityisesti JKZ ja JMS. Varmuudella Xinjiang PBS:n ohjelmaa. MSO
92.900
4.7.
0526-        

CHN: Tentative: 929 Private Car Radio, Urumqi. Aivan selvästi kiinaa, siitä ei ole mitään epäilystä, mutta onko se taajuudelle lähimmäksi ilmoitettu Ürümqi City Radio (4156km)? Sumen (susiaalinen media) ansiosta on selvinnyt, että kyseessä on tosiaan Urumqilainen asema. Jouni Keskinen kertoo, että listattu asema on vaihtunut. Nykyisin taajuudella on ilmeisesti 929 Private Car Radio ja radioyhtiö on Xinjiang RGD. Mauno Ritolan kontakti vahvistaa klipistä Urumqilaisen sairaalan mainoksen. TNX Jounille ja Maunolle! MSO
93.100
4.7.
0526-        

CHN: UNID. Tämä kuului muuteman kymmenen sekunnin erolla kuin 92.9. Kieli on sumen mukaan mandariinikiinaa TNX Jim & Mauno. Maunon kontakti vahvistaa aseman kiinalaisuuden ja kertoo ohjelmassa olleen puhetta mm. yliopiston pääsykokeista. TNX again! MSO






Ruotsin Kukkolassa Lars Lahti kuuli 3.7 Espanjaa ja Marokon  – PI ja PS-koodeilla.  En yhtään ihmettele koodien sieppaamista koska olen vieraillut ko. kuuntelupaikassa ja siitä on saatu sekä häiriötön että antenni on tosi korkealla ylittäen kaikki mahdolliset maastoesteet etelän suuntaan (kumpareet, puut yms.)  Jos poikkeatte Kukkolankoskella matkalla pohjoiseen niin antenni näkyy Myllypirtin pihasta Suomen puolelta.










UTC
QRG
ITU
Station, location
Details, remarks
km
kW

1259
98.60
MRC
SNRT Quran, Casablanca/Merchiche (gcb)
PI:1204 PS:SNRT-COR
4175 
10
0757
87.60
E
esRadio, Santiago de Compostela (GAL-C)
PI:E287 PS:ESRADIO_
3245 
4
1153
89.30
E
Radiolé, Linares/La Esperanza (AND-J)
PI:E226 PS:RADIOLE_
3565 
2
1221
99.80
E
RNE Radio 3, Alhaurin el Grande/S. Mijas/Mte Viego (AND-MA)
PI:E213 PS:Radio_3_
3751 
60
1324
90.30
E
Radio Estilo, Pizarra/Raja de Ancha (AND-MA)
PI:0001 PS:RADIO__CULTO_
3738 

1333
87.70
E
Europa FM, Alcalá de Henares (MAD-M)

3313 
4
1338
88.10
E
Onda Cero, Sanlúcar de Barrameda (AND-CA)
PI:E2EE PS:
3794 
1
1347
98.60
E
Canal Sur Radio, Carboneras/Mesa del Roldán (AND-AL)
PI:E332
3634 
1
1730
100.40
E
SER, Alhaurin el Grande/S. Mijas/Mte Viego (AND-MA)
tentative
3751 
8

Myöhempinä päivinä myös Kirkisiaa.









0637

71.69
KGZ
KTRK Kyrgyz Radiosu/TNK Beles, Osh (osh)
Vocal ID
4125 
20
h

 

Laitteistot ja ohjelmistot

Aloitin FM-kuuntelun Sangean ja Onkyo radioilla sekä myöhemmin hankin myös Tecsunin (OIRT- vuoksi).  Kaikki nämä ovat historiaa eli nämä laitteet häviävät niin kirkkaasti sdr:ille eli niitä voi käyttää vain lähinnä ihan tyhjillä taajuuksilla hälytyslaitteina.  Testaamani RTL SDR-tikut olen myös heittänyt romukoppaan.

Nykyään käytän Dientronikin konverttereita (CCIR ja OIRT) sekä radioina netsdr sekä ELAD FDM-S1 (kaistanleveys 6.144 MHz – 5MHz optimaalinen).  Konvertterista voi hyvin ottaa signaalin kahteen eri radioon.  OIRT-konvertterin ja antennin välissä käytän CCIR Band Stop suodatinta koska muuten paikalliset CCIR-asemat tulevat läpi. 










Ohjelmistopuolella käytän Eladin omaa ohjelmaa jolloi voi katsella 5MHz kaistaa spektristä.  Uudempaa Eladiin ei tarvitse ymmärtääkseni konvertteria erikseen vaan siinä on FM-alue itsessään.  Näitä mallejahan on Suomessa jo jonkin verran.

NetSdr:llä nauhoitan SpectraVuella OIRT:llä ja SDR-Radiolla CCIR:llä.  Kuuntelussa käytän  tilanteen mukaan SDR Radio 2.0:Sta (rds näyttää ajoittain mitä sattuu) ja/tai Studio 1:stä (aika vaikea käyttää).  

Jottei kaikki tuntuisi niin helpolta niin oman haasteensa minulle antanut Eladin 6.144MHz nauhoitus.  Kaikki vanhemmat PC:t eivät pyöritä ohjelmaa, kaikki usb-portit ei tykkää Eladista (spektri hyppii) eikä nauhoittaminen ulkoiselle levylle usb 3.0 värkeinkään ilman säätöjä onnistu.  Datahaan syntyy 2GT/minuutti joten REC-nappula ei aina ole kovin herkässä.










Antennit

Olen jo vuonna 2006 hankkinut ja laittanut taloyhtiön mastoon 4-elementtisen yagin.  Se on todella hyvä yleisantenni.  Sillä kuuluu kunnon keleillä OIRT:tä ja kaista on aika leveä (helposti 40 astetta).










Täksi kaudeksi laitoin Tornioon Körner 9.2 antennin tai oikeammin tilasin Saksasta.  Antennin etutaka suhde on parempi samoin kuin suuntaavuus.  Eri paikallisten asemien optimaalista vaimennussuuntaan (sivukeilat) kannattaa kokeilla parhaiden suuntien löytämiseksi.  Esim. olen huomannut että Torniossa länteen suunnattuna antennilla Oulun suunnan asemat vahvistuvat eli antennia täytyy kääntää hieman pohjoisemmaksi, jotta Oulu ei ole ihan 90 asteen kulmassa antennin suuntaan.

Antenni kannattaa aina sijoittaa niin korkealle kuin vain saa.  Itselläni Oulussa se on tuskin 5 m:ssä ja Torniossa 10.5 metrissä.  Lisäksi Torniossa antennilta on matkaa n. 6-7 metriä alempana olevaan jokirantaan vielä 70-80 metriä – muuten etelän suunnasta ei kuuluisi mitään.  Hyvin signaali kuitenkin kulkee ilman vahvistinta kuuntelupisteeseen.  Itselläni on se kokemus että vahvistinta ei kannata käyttää Es-keleillä ja olen luopunut niistä kokonaan.

Tornioon tein juhannuksena netistä löytyneiden ohjeiden mukaisen 4-elementtisen OIRT-antennin.

Körner törmän päällä                       OIRT ja Triax rannassa (väli 250…140
syöttöjohto n. 70-80m                      astetta jolla antenneja voi käyttää) –
                                                         Aitta = FM QTH





























Siellä kaukana se Körner on ....






















 

Häiriöt

Niin kauan kun on ollut sdr-kuuntelua on ollut häiriöiden metsästystä.  Häiriöttömän spektrin aikaansaaminen on ajoittain vaikeaa koska itse kullakin on kaikenlaista sähkölaitetta, on naapureita ja maalla avosähköjohtoja yms. häiriön lähteitä.  Omat syöttöjohdot ovat myös häiriöille altiita ja varsinkin kun mennään OIRT-alueelle.

Esim. 21.7 kesken Benelux kelien alkoi spektri hyppimään.  Kelit loppuivat ja parin tunnin aikana tarkistin kaikki liitokset, konverttterit yms.  Sitten tajusin että olin kääntänyt kelejä odotellessa antennin suuntaan 210+ ja kun kävin kääntämässä antennin suuntaan 160 niin kaikki oli kunnossa.  Eli naapurini ko. suunnassa laittoi jotain sähkölaitetta päälle juuri kelien aikaan ….  aikaisemmin aamulla toinen naapuri käytti moottorisahaa niin että kaasutus näkyi bandilla.

Häiriöiden minimointi on asia johon kannattaa panostaa.  Itselläni on vielä Clas Olssonin antennin jakajia (-3.5 dB) ja johtoviidakkoa johtuen siitä että kiinteän QTH:n rakentaminen on mahdotonta.  Mutta tavoite on päästä näistä kaikista pikkuhiljaa eroon.  Esim. OIRT-antenni toi verrattuna 5-elementtiseen Triaxiin juuri niitä ratkaisevia db:itä OIRT-kuunteluun.

Vasemmalla OIRT-konvertteri (ulostulo kahteen radioon), välissä CCIR band stop filter, oikealla antennin sisääntulo josta jako kahteen konvertteriin (CCIR-konvertteri ei näy kuvassa).










 

Kelien tarkkailu

Tietokone ja nettiyhteys on FM-kuuntelijan ehdoton ykkösasia – olen ymmärtänyt että jopa plus lokauksissa nopein voittaa eli luomukuuntelijalla ei ole mitään mahdollisuuksia.  DX Maps ja Visual FM Logbookia seuraamalla näkee mitä muualla tapahtuu – suurin osa aktiiveista FM-kuuntelijoista käyttää FM Listiä (tulos näkyy Visual FM Logbookissa).  Haaparanta, Oulu, Oulainen, Kannus, Kurikka käyttävät Visual FM Logbookia eli syöttävät havainnot FM Listiin ja kelisuunnat selviävät näistä havainnoista aika pikaisesti.  Julkiset kiitokset kollegoille.

Toki itse täytyy myös seurata bandia.  Yksi hyvä keino on seurata taajuutta 49.75MHz eli alkaako R1 TV-alueella tapahtua jotain.  Sen jälkeen on mahdollista että OIRT (66-74Mhz) avautuu.  Se missä vaiheessa CCIR (87.5-108.0MHz) avautuu on aina jännä paikka.  Se voi tapahtua ilman OIRT-alueen avautumistakin – siksi myös 50MHz radioamatööri liikennettä on seurattava (läntiset kelit).

Lars Lahden sekä Kurikan QTH:n jatkuva bandin tarkkailu on ainakin minulle ollut avuksi ja esim. Venäjäkelit ovat tulleet paremmin huomatuksi kuin aiemmin.

Tyhjä bandi   (49.75MHz)                           Mahdollisuuksia (49.75MHz) ja varsinkin
                                                                    jos 50MHz päällä myös amatööriliikennettä











Aurora kelien ennustaminen

Auringonpilkkumaksimi mahdollistaa Aurora-kelit.  CME-purkaus tai koronan voimakas häiriö saa aikaan Auroraa.  Nettisivuja auringon aktiivisuuden seurantaan on monia. Viime kaudella Lars Lahti kuuli Huippuvuoret neljältä (4) eri taajuudelta.  Tällä kaudella Aurora on ollut hukassa – meneekö 10 vuotta ennen kuin Huippuvuoret kuuluvat seuraavan kerran.?  Kauden 2013 tapaisia purkauksia ei tullut ja kelit uupuivat täysin.

Tromso arvot: Kesä-heinäkuu 2013          Kesä-heinäkuu 2014









 

Kuuntelu

On todella ilahduttavaa että FM List on saanut suuren suosion myös Suomessa. Gunter laittoi siihen toiveestani ”Received in” valinnan eli voi poimia vain Suomessa kuullut.  Syötetyistä asemista syntyy nopeasti näkemys missä Es-pilvet ovat.





FM Scaniin voi vastaavasti laittaa kelisuunnan sekä +- asteet ja näin pystyy taajuuksittain (single freq = jätetään toinen taajuus tyhjäksi) selaamaan mahdolliset asemat.  Yleensähän kuunnellessa kelisuunta vaikuttaa leveämmältä kuin mitä se sitten loppujen lopuksi on.  Usein asemat tulevat aika kapealta sektorilta, muutamien asteiden väliltä









FM-kuuntelua aloittaessa laajakaista kuuntelu/nauhoitus ovat hyväksi eli näin oppii nopeammin  asemat, kelit yms. asiat.  Esim. tällä kaudella olen sattunut kolme kertaa OIRT-keleille ja oppinut aika nopeasti mm. Radio Rossian paikallisbreikit tunnarit yms..  Myöhemmin sitten tulee eteen laajakaistaradioiden ongelmat eli täsmätaajuudet.  Radio pitäisi saada juuri tietylle taajuudelle / tietyille taajuuksille – eri puolille bandia samaan aikaan.

Itä-Suomen kokemusten perusteella miehittämätön sokkonauhoitus on yksi hyvä kuuntelumuoto.  Levytilaa riittää ja kesä on lyhyt.  Länsi-Suomen kokemusten perusteella myös etäkuuntelu onnistuu.  

 

Listat

FM List on jokaisen FM-kuuntelijan tärkein väline.  Gunter on luvannut lisätä siihen hakutoiminnon jolla voi selata lokauksia – vastaanvanlaisella haulla kuin On Line Logista. Etuna on se, että lokitietokanta sisältää muidenkin kuin suomalaisten lokaukset eli sieltä voi löytyä hyödyllistä tietoa esim. asemista joita ei löydy itse FM List tietokannasta (syötetty unidina), detaljeja, PI-koodeja tms.

Itse olen syöttänyt FM Listiin kaikki havaintoni ja saan näin Excelin jossa ovat lokaamani asemat.  Tätä voin hyödyntää livekuuntelussa.  On line lokiin (OLL) olen syöttänyt vain asemia joita sinne ei ole aiemmin kirjattu tai jos asemaan on liittynyt jotain informaatiota, esim. FM lististä puuttuva PI-koodi.  Tässä yhteydessä haluankin kiittää kaikkia niitä jotka ovat syöttäneet OLL:iin FM Lististä puuttuvia PI-koodeja sekä kirjanneet muuta tunnistamiseen liittyvää informaatiota.  Näistä on ollut todella paljon hyötyä.

Kuluneena kautena huomasin että varsinkin Venäjän suhteen on FM Listissä paljon puutteita.  Ns. Viktorin listaltakaan ei löytynyt kaikkia asemia.  Eli otetaan jatkossa yhteiseksi tavoitteeksi syöttää FM Listiin UNIDina myös sellaiset asemat jotka sieltä puuttuvat.  Hakutoiminnolla ne sitten sieltä löytyvät ja ovat muille avuksi.

Toiveet:

PI-koodit: Jos PI-koodia ei ole FM Listissä tai se on eri niin kirjaus details kohtaan ja On line logiin tiedoksi.  Syöttöalustalla on myös RDS yes tapa lisätä infoa ja se mennee toimittajille?
Reklama numerot / idi muodot Venäjä ja Ukraina: Ainakin on line logiin muiden (aloittelijoiden) avuksi
FM Lististä puuttuva asema:  Syöttö FM Listiin oikean yläreunan ”Enter UNID into logbook” toiminnolla
FM Listissä puutteelliset tiedot: FM List details kohtaan puuttuvaa tietoa

 

 

Lopuksi

Tässäpä kausi 2014 paketissa.  Ensi kaudelle pitäisi kehittää taas jotain uutta mielenkiinnon ylläpitämiseksi.  Kuuntelumatkat ovat aina arpapeliä mutta etäasema talonmiespalveluilla jossain Kaakkois-Suomessa  - Kaakonkulmalla olisi mielenkiintoinen ajatus.  Toinen vaihtoehto joissain Kajaanin kieppeillä, jolloin brittejäkin voisi kuulua.  Asemavalikoima ei poikkeaisi näissä paikoissa liian radikaalisti Oulun ja Tornion asemista.  Tämä tarkoittaisi vain sitä että pitäisi lähteä Venäjän kielen kurssille – muutenkin sille olisi tarvetta jos kelit pysyy tällaisina tulevinakin vuosina.

Lisätietoja artikkelin asioista yms. saa lähettämällä sähköpostia  jari piste vanhatalo ät dnainternet piste net.  Blogi vaikenee nyt ainakin vuodeksi ellei ihmeitä tapahdu.