Neljäs lomaviikko takana. Nyt keskiviikkona sattuikin Ouluunkin pikkukeliä. Olin Prismassa, mutta joku etiäinen oli suunnasta 160 eli antenni oli sinne ja nauhoille tarttui se mikä tarttui.
Torstaina ajelin Tornioon ja otin pois rutinaa tuottavan Triaxin ja laitoin tilalle varman yli 20 vuotta vanhan antennin. Tällä aloitin FM DX:n. Samalla laitoin kaikkiin mahdollisiin johtoihin ferriittiputkia ja revin kaikki ei etäyhteyksissä tarvittavat kaapelit ja virtajohdot irti. Tilanne parani.
Etäkuuntelu onnistuu n. ylämökistä laitteiden ollessa rannan aitassa. Miksi laitteet ei ole ylämökissä? Siirto tietenkin teettää työtä ja ylämökki on tuulisella paikalla sekä ns. ukkosherkkä. Maadoitukset ja laitteiden sulkemisen/avaamiset pitäisi saada toimimaan. Ehkä joskus? Alhaalla kuitenkin suunta 225 on ihan ok samoin kuin suunta 115 - ainoa huono suunta on ns eteläinen suunta.
Perjantaina olin Torniossa marjapensaiden raivauksessa. Maan päältä tuli jo uskomaton määrä tavaraa, jotka poltettiin jo viime kesänä. Nyt oli vuorossa maan alainen juuristo ja sitä riittää. Koko päivä meni kaivaessa pientä aluetta, aina vain uusia juuria löytyi. P.S. Vasta puolet tehty, pressujen alla odottaa melkein saman kokoinen toinen alue.
HHH lähetteli SMS:iä keleistä ja nauhoittelin minkä siinä ohessa ennätin. Illalla ajoin Ouluun ja klo 2015SKA alkoi Oulussa kuulua Ranskaa yms. Taajuudet oli ihan täynnä eli eihän sieltä tahtonut mitään kuulua. Nauhat talteen ja tutkitaan jälkikäteen.
Lauantaina olikin sitten häihin meno. Sitä ennen kuului Saksaa. Onko vielä tylsempiä kelejä kun viikonloppuna kaikki taajuudet syytää vain saksaa? Yöllisillä Venäjä keleilläkin on pienen pieni mahdollisuus kuulla paikallismainoksia.
Sunnuntaina tarkka Belgorod suunnan noste, sitten Tornion etäasemalla espanjaa - ensi kerran sitten vuoden 2014. Barcelonan kaksi asemaa nousi esiin 87.7 ja 88.3.




No comments:
Post a Comment