Saturday, July 31, 2010

Maakuntaradioita helteessä

Kun Es-kelejä ei ole niin tuntumaa on ylläpidetty kuuntelemalla suomalaisia ja ruotsalaisia radioita – itämatkailu ei ole vielä ollut mielessä. YLEn sivujen mukaan maakuntaradioita on 20 kpl ja niistä olen nyt kuullut 11 kpl kun 26.7 kuului Tampereen Radio 99.9 ja Etelä-Savo Mikkelistä 94.6. Muilta kuultuja ovat Lappi, Perä-Meri, Oulu, Kainuu, Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Satakunta ja Savo. Pohjois-Karjalan taajuudet ovat siten hankalat, että vain Kerimäen lähetin voisi olla mahdollinen.

26.7 oli putkea keski-Suomeen ja kaakkoon. Mm. Jyväskylästä Radio Dei 94.1 ja Radio Jyväskylä 102.5 kuuluivat ja Radio Kajanus Kajaanista. 27.7 kuului RIX FM Örnsköldvikistä 107.1 (381km).

Torniossa olen kuunnellut YLEä ja SR:ää – niitä riittää. Mielenkiintoisimpia ovat 104.3 Mix Megapol Kalixista (rds = HEJ), joka on nyt todellinen super power. Bandit Rock 106.7 Skellefteåstä tuntuu kuuluvat säännöllisesti, mutta muut ruotsin kaupalliset eivät ole enää samassa vedossa kuin aikaisempina vuosina. Myös närradiot loistavat kuulumattomuudellaan. Kotimaasta mielenkiintoisin oli YLE Sámi 101.30 Vuotson lähetin Sodankylän pohjoisrajalta.

Es-kelejä en ole Torniossa kokenut, mutta olen huomannut, että Torniossa olisi mahdollista kuunnella joitain sellaisia taajuuksia, jotka Oulussa ovat täysin paikallisradioiden valtaamia. Ja toisaalta myös tehokkaimmat paikalliset lähetinmastot ovat suunnissa 265 (Kalix) ja 65 (Tervola) samoin kuin muut normaalista kuuluvat (Överkalix, Pajala, Aavasaksa, Pello, Rovaniemi …) ovat enemmän luoteis-koillislinjalla. Eli etelän suunnalla ei ole kuin muutama paikallisradio eli kunnon keleillä ja suuntaavalla antennilla voisi kuulua jotain – toki ollaan 700km Utötä pohjoisempana eli tyytyminen on todennäköisesti mm. Saksaan ja Tsekkeihin sekä sellaisiin ns. lähiasemiin, joita etelässä kuunnellaan tropolla.




























Thursday, July 22, 2010

Friday, July 09, 2010