Wednesday, May 30, 2012

FM-kelit 29.5.2012

Ainut havaittu kelihetki oli 1555utc-1615utc jolloin kuului muutamia saksalaisia ja ranskalaisia noin 219-220 suunnasta.  Pilvi oli Tukholman lounaispuolella ja kelit vastasivat aikalailla 6.8.2012 tilannetta - kts linkki

Radio oli asetettu taajuudelle 87.6 (koska YLE Posio ei kuulunut) ja ennen seitsemää SKA alkoi kuulua ihmeellistä röpinää.  Vieressä taajuudella 87.7 on normaalisti NRJ Raahesta mutta nyt tuli puhtaasti ranskaa - France Culture.  SWR2 tuli rds:llä 92.0 mutta muuten ihan hajanaisia asemia, 91.9 NRJ parhaiten.  Myöhemmin kävin tarkistamassa nauhalta VEHin myöhemmin illalla kuuleman espanjalaisen taajuudelta 88.2  - täällä se kuului puheella 6 sekunttia.  Samanlainen jälkikeli kuin viime vuonna 26.5 jolloin italialaiskelien loputtua tuli muutama espanjalainen.


Tuesday, May 29, 2012

FM-kelit 28.5.2012

Aamulla töihin menon jälkeen näytti että tulee kelit ja kelit menee töissä ollessa.  Näin ei kuitenkaan käynyt ja sokkonauhoitukset sisälsivät vain muutaman minuutin verran Berliinin asemia: Radio Berlin, Radio Teddy ja DR Kultur sekä muutamalla muullakin taajuudella saksaa ja ruotsia.

Etelämpänä oli enempi keliä ja jotku ovat saaneet jo etäasemankin pystyyn :-))

http://remote-fmdx-uto.blogspot.com/



Monday, May 28, 2012

FM-kelit 27.5.2012


Niin se FM-kausi käynnistyi viimein Oulussakin tai itse asiassa vain kuusi (6) päivää myöhemmin kuin viime vuonna.  Kelejä on odotettu viikon verran tuijottelemalla Sherclockin VHF-karttoja, VHFDX.EU sivuja ja FM Listin FM-karttaa.  Liekö mistä johtuu mutta Sherlock on ollut useampana päivänä "alhaalla" / jumissa mistä syystä johtuen on täytynyt seurata VHFDX sivuilta 50Mhz:n kehittymistä.  Ja tosi hyvä että jotkut suomalaiset FM-kuuntelijat kirjaavat FM-listiin havaintonsa eli sieltä näkee hyvin kelien kehittymisen.

FM listin tiedot siirtyvät myös Sherlociin joskin logiikka on minulle hieman epäselvä.  Esim. oheisella listalla ei näy kaikkia päivän lokauksia eli onkohan tässä vielä syötön osalta jokin aikajärjestyskin?

Sunnuntai 27.5 ilta alkoi lyhyellä töhähdysellä Hollannin suuntaan kun Slam FM 88.4 kuului SR1 Vännäsin kupeessa muutaman minuutin ajan.  Es oli Tukholman länsipuolella.
Sitten meni tovi ennen kuin taajuudelle 88.3 alkoi nousta klassinen asema.  Sitten alabandi avautui vajaaksi 20 minuutiksi aika tarkkaan 208-209 suuntaan Tsekkeihin ja Saksaan. Mm. BR Klassik, Bayern 1 ja 2, Radio Relax, Kiss Proton, CR1.
Gotlandin kohdalla ollut Es-pilvi oli viime toukokuiseen tapaan hyvin kapea eli kun kuultuja asemia kuvaavaa kartaa tutkii niin läntisessä Suomessa kuului asemia eri alueelta kuin esim. siirryttäessä itään Helsingin tasolla. Idempänä kuullut asemat tulivat Saksasta tai jopa Ranskasta.  Oman QTH:n mukaisella linjalla Kurikka-Kannus-Oulu asemat olivat pääosin Tsekkejä ja Tsekin rajan tuntuman Saksalaisia.  Asemia kuului Oulussa noin 1628-1646 utc, etelämpänä n. 1621-1639.

Tällainen lyhyt töhähdys oli hyvää harjoitusta isompia koitoksia varten sillä tekniikka oli vielä pahasti hukassa.  SpectraVuen WFM moodi on hyvä kuunnellessa eli siinä on vakiona (ei voi vaihtaa) 200kHz kaista, mutta ko. moodi syökin enempi CPU:ta kuin pelkkä viime kautena käyttämäni FM mode joten kone meinasi hyytyä heti kauden käynnistyessä ulkoiselle kovalevylle tallennettaessa.  Pitää ottaa käyttöön viime kesäiset ulkoiset kovalevyt sekä nauhoittaessa muuttaa mode FM:ksi niin eiköhän tästä ongelmasta selvitä.

Toisena uutuutena minulla oli käytössä ensimmäistä kertaa Es-keleillä mastovahvistin ja riesana kaapeli-TV liittymän radiokanavat. - ne vain tulivat jostain  Ilman mastovahvistinta bandi on melko rauhallinen, mutta mastovahvistimella bandille tulee enempi lähialueen heikompia asemia, joista ei näytä Es-keleillä olevan vastusta.  Mutta jostain on siis ilmestynyt aiemmista vuosista poiketen mm. 3 kpl Ruotsin FM-kanavia joista yksi ihan RDS:llä.  Mm. taajuudella 90.9 on kaapeli Vega, mutta nyt selvisi että kyllä CR1 ja Saksalainen voi Es-keleillä peitota keveästi Vegan. Toivottavasti tämäkin ongelma on tällä kuitattu.