Kymmenes lomaviikko takana. Samalla myös pakollinen sadeviikko eli sehän tiesi nauhakuuntelua. Ei edes torille päässyt niin sateista oli.
Tornion ja Oulun nauhoja kuunnellessa huomasi eron mikä on antenneissa. Tornion Körner 19.3 (vaikka matalalla kuopassa) vastaan Oulussa talon räystään alla oleva 4 elementtinen. Pakko olikin pikkuisen suunnitella Tornion etäaseman parannusta ensi kesäksi, sen verran vapaampi siellä FM bandi on kuin paikallisasemien miinoittamassa Oulussa.
Toinen huomio oli se että kun Oulussa keli menee pohjanmereen niin Torniossa se vielä riittää Hollannin rannikolle. Ja kun Torniossa on piraatti taajuuksilla tilaa niin tästähän tulikin piraattikesä.
Lauantaina sitten muuten pimeni kolmannen kerran tälle kesälle toinen pöytäkone eli sähkökatkos eikä toinen kone noussut enää ylös. Mutta FM kausi alkaa olla paketissa ja pitää tuoda laite Ouluun talvihuoltoon.
Muuten perjantain 10.7 nauhoilta löytyi jenkkiasema. Taajuudelta 100.2 tuli hienosti "Oldies Radio K-earth 101" idi säätiedotuksineen. Säätiedotuksen aluksi kerrottu aika ei täsmännyt kuluvaan aikaan, säätiedoitus oli torstaille vaikka oli jo perjantai ilta ja kelit eivät olleet yhtään Los Angelisin suuntaan ! BTL siinä taisi lähettää yöllä jenkkiohjelmaa.

No comments:
Post a Comment