Sunday, July 13, 2008

FM-kuuntelut

FM-kuuntelusta innostuin jo 1980-luvulla vaikka mahdollisuudet asemien kuulumiseen Oulun tasolla ovat minimaaliset verrattuna etäläiseen Suomeen. Aluksi kuuntelin JVC-kannettavalla kasettiradio yhdistelmällä. Vuonna 2005 hankin Sangeanin, jossa on RDS. Sillä kuulinkin joitain asemia, mutta ulkoantenniliitännän puuttuminen sai minut hankkimaan Onkyo T-4211 laitteiston kesällä 2006.

Sangean ja minidisk


























Onkyon lisäksi hankin DX-Palvelusta 4-elementtisen yagin, joka on suunnattu suunnilleen etelään. Antenni on käyttämättömän, mutta pystyssä olevassa taloyhtiön antennimastossa alimmaisena eli itse asiassa kukaan ei edes ole huomannut ko. lisäantennia. Sisääntulo tapahtuu vain kesäisin 30 metrisellä koaksiaalilla ja BKL:n firmasta hankitulla ikkunan väli litistimellä.

Kesä 2006 alkoi hyvin eli 14.6 oli superkelit. Asemia kuului tuntitolkulla hyvillä RDS-signaaleilla. Sen jälkeen kelejä ei sitten ole ollutkaan.















Kesällä 2007 oli muutama avaus ja kesä 2008 oli todella surkea. Yhtenä päivänä muutama asema Puolasta ja toisena päivänä muutama asema Briteistä.


No comments: