Monday, July 07, 2008

Lemmenjoki

Angelin reissun jälkeen riitti siis iltapuhdetta, mutta minimi jatkui ja lähdimme TUAn kanssa maaliskuussa Lemmenjoelle (LEM27: 24.3-1.4.1987). Asemia kuului uskomattoman hyvillä sinkuilla heti kun radio oli keskiyöllä nostettu pöydälle, mutta asemia kuului vain yöt ja hieman aamulla. Asemavalikoima oli hieman erilainen kun normaalit Kanadan dominantit eivät päässeet jylläämään. Päivät ja illat kuunneltiin nauhoja ja taisimme kelata viimeisinä päivinä vielä 1-2 antennia poiskin – lunta oli paljon.

Lemmenjoen kuuntelukämppä maaliskuussa 1987














Peditionista muistuun mieleen muutama asema. Tietysti WIXZ McKeesport, PA – 1360, joka oli FFF ja kuultu 1.4.1987. Toinen mukava asema oli KGYN Guymon, OK – 1210, jonka kuulin ensi ja seuraavan yönä samaan aikaan TUA kuuli sen. Eli kun kuuluu niin se kuuluu toistekin. Ja kolmas mukava asema oli Radio Sandino Nicaraguasta taajuudelta 750.

JVA ja Trio













TUA ja Collins
















Vuosina 1987-1989 minulla ei ollut mahdollista käydä peditioneilla, joskin harrastin pienimuotoista kuuntelua Muhoksella. Syksyllä 1990 (LEM46: 19.10-2.11) olin TUAn kanssa Lemmenjoella, vuoden vaihteessa 1991-1992 JPR:n kanssa (LEM58: 27.12-8.1) ja vuoden 1992 lopussa JP:n kanssa (LEM63: 12.12-22.12).

JPR Suomi-paidassa LEM58













TUAn kanssa syksyllä 1990 kuultiin mm. KCJJ Iowa City taajudelta 1560 ja Radio Ambiente Mexicosta taajuudella 1250. TUA kuuli monia FFF-asemia minun poimiessa vielä tavallisia asemia.

Seuraavista reissuista muistuu mieleen se, että JPR tuli junalla muutaman Trion kanssa Mäntsälästä Ouluun, josta jatkoimme matkaa Lemmenjoelle. Iltaisin JPR kävi jopa juoksulenkeillä. Asemista muistaa mieleen päivällä kuunnellut lyhytaalto lattarit. Kelithän eivät olleet kokoaikana kummoiset.

Samoin JP tuli junalla etelästä ja hänen kanssaan kuuntelimme tauotta ne 10 päivää, mitä Lemmenjoella olimme. JP oli vielä innokkaampi kuuntelija kuin minä. Asemista muistuu mieleen Kalifornialaiset KPLS Orange - 830 ja KUKI Ukiah - 1400 sekä Radio Tamaulipas 1480.

Siihen aikaan kuuntelin kaikkia ilmansuuntia ja kaikkia aaltoalueita. Raportteja siis syntyi paljon ja sen mukaisesti myös vastauksiakin tuli. Taisin pärjätä vuosittaisissa QSL-kisoissakin aika hyvin.

Viimeisen kerran kävin Lemmenjoella (LEM234) TUAn kanssa marraskuussa 2007 – paikan ensimmäinen kunnollinen SDR-peditioni. Paikka näytti hyvin samanlaiselta 15 vuoden jälkeen eli tutut esineet tutuissa paikoissa. Kalustus ei ollut siis hirveästi muuttunut, mutta tekniikka todella paljon. Antennit eivät tulleet enää pihan poikki ja splittereillä voi pari kuuntelijaa kuunnella samoilla antenneilla. Sähköt olivat edelleen samat eli sulakkeiden kanssa on oltava tarkkana - nykyään kun tuota elektronista laitetta on mukana aika paljon.

Kuuntelukämppä 2007















JVA SDR-aikakaudella














TUA SDR-aikakaudella














Linkit:

http://www.diccons.com/radio/lem.htm
http://pudxk.blogspot.com/
http://kotisivu.dnainternet.net/b001mnbvc432/LEM234.rtf

No comments: